Olen 55-vuotias yrittäjä ja koulutukseltani konetekniikan diplomi-insinööri. Valmistuin Otaniemestä vuonna 1993, jolloin työttömyysaste Suomessa oli 20%. Onneksi pääsin koulutusta vastaaviin töihin heti valmistuttuani, vaikka tilanne työmarkkinoilla oli siihen aikaan lohduton.
Työskentelin kolmessa työpaikassa ennen kuin vuonna 2004 perustin oman yrityksen, Global Sourcing Finland Oy:n. GSF on erikoistunut teknisten osien ja tuotteiden teettämiseen edullisen työvoiman maissa suomalaisille teollisuusasiakkaille. Osaamisalueitani ovat kansainväliset hankinnat, mekaniikkatuotteet, tuotantotekniikat ja tuotekehitys.
Tekstit käsittelevät mm. yrittäjyyttä ja kiinalaisten kanssa asioimista. Uutena aiheena on tullut keväällä 2023 taloyhtiön osakkaiden puolustaminen. Ensimmäiset 7 tekstiä on alunperin julkaistu 3T-lehden asiantuntija-blogeina. Lehti lakkautettiin loppuvuodesta 2013 ja siirsin tekstit tänne tammikuussa 2014.