Illallinen oman tiimin kesken sichuanilaisessa ravintolassa. John vaimoineen, kuusivuotias tytär ja reilun vuoden ikäinen poika. Anna miehensä kanssa. Laoli yksin, vaimo ja tytär asuvat Shenzhenissä. Muuttivat Hubeista takaisin, koska vaimo sai hyvän työtarjouksen.
Dongguan, 22.11.2014
Istumme kabinetissa pyöreän pöydän ympärillä. John tilaa ruokaa, lapset leikkivät ja me muut pyörittelemme peukaloitamme. En ole tavannut Annan miestä aikaisemmin. Availen keskustelua kysymällä nimeä ja mistä maakunnasta kotoisin. Mr Wu ujostelee tavatessaan ensimmäistä kertaa vaimonsa esimiehen eurooppalaisen pomon.
Mr Wu itseni ohella ainoa, jonka ei tarvitse ajaa autoa eikä lapsia huolehdittavana. Tunnelma molemmin puolin vähän hermostunut, mutta koen orastavaa hengenheimolaisuutta. Mr Wu kysyy juonko olutta. Vastaan toki. Pöytään ilmestyy välittömästi 5 huurteista 0,7 litran pulloa Budweiseria. Merkki ei miellytä, mutta en protestoi. Huomaan kehittyneeni 47 vuoden aikana. Enää en ihan joka kerta tölväise mitä sylki suuhun tuo.
Palanen savustettua possunnilkkaa, sitten campei Mr Wulta. Katkarapu öljypintaiseen soijaliemeen dipattuna ja campei takaisin. Mr Wu vastaa campeilla haukattuaan vain ohuen siivun vatsalaukkua. Toinen pullo sihahtaa auki, kolmas. Muut juovat omenamehua. Laoli innostuu ehdottamaan campein mehulla, johon yes Budilla. Äkkiä campeit kaikilta jokaiselle, yksi kerrallaan, mehulla tai oluella. Mehu ei toki ihan oikeaoppinen ratkaisu, mutta vaivautunut tunnelma on äkkiä tiessään.
Huoneessa käy kaamea kälätys ja välillä John kääntää mistä keskustelevat. Pöytäliinalle roiskuu juomia, ruokia, liemiä. Mr Wu karistaa tupakkaa lattialle ja tumppaa lautaselle. Tuhkakuppikin pöydässä on, mutta se on vähän kauempana.
John innostuu kertomaan varpajaisistaan. Olivat olleet Laolin ja Mr Wun kanssa illallisella. Olivat juoneet olutta ja baijua. John ei ole kokenut alkoholin käyttäjä ja oli joutunut illan päätteeksi sairaalaan vuorokaudeksi. Nauramme Johnin kanssa vedet silmissä. Olemme kaikki erinomaisessa tunnelmassa vaikka Mr Wun kanssa olemme ainoat oluenjuojat.
Bud muistuttaa kivennäisvettä, joten emme tule kovasti juovuksiin. Yhdeksäs pullo on avattu, mutta en pysty juomaan enempää. Vatsa on turvoksissa nopeasti juoduista lasillisista ja yhdeksän ruokalajin illallisesta. Olen mielestäni ollut kohtelias isäntä kun olen pyytänyt campeit kaikkien kanssa, olen osoittanut kunnioitusta viemällä lasin alas kilautuksen kohdalla, olen tyhjentänyt lasit laakista. On aika kiittää toinen toisiamme. John vie perheensä kotiin ja sitten minut hotellille. Pääsen juuri oikeaan aikaan tyhjentämään virtsarakkoni.