Avainsana-arkisto: Kiina

KIINALAINEN HUIJARI – OSA 3

Päätös: En tapaa Billiä enää koskaan jos mitenkään mahdollista. Pakkasin laukkuni sunnuntaina heti kun tulin takaisin huoneeseen kadulta ja sitten check-out. Alennus huoneesta koska viivyin vain kolme tuntia? Kauhea kälätys kiinaksi ja lasku täydellä hinnalla.

Tiistai, 3.6.2008, Kiinassa

Uudessa hotellissa on parempi. Ohjeistan respalle, että tietojani ei saa antaa, jos joku kyselee. Osaisiko Bill sittenkin tänne? Hotelli on sama, jossa minulla oli aikaisemmin tapana yöpyä. Järki sanoo, että ei, mutta nyt ei pelata pelkällä järjellä.

Rekrytointikonsultti oli tehnyt esivalinnan ja haastattelin tänään neljä loppusuoralle päässyttä. Minkä takia juuri neljä. Nelostahan pitää aina välttää. Olisiko kuoleman numeron voima vähenemässä tai sitten piikki länsimaalaiselle. Haastattelut Shenzhenin Shangri-Lan aulabaarissa ja kandidaatit sisään puolentoista tunnin välein. Kaksi oli vaan täytteenä, mutta kaksi oli hyviä.

Molemmilla hyvillä oli puolensa. Mark oli leppoisan oloinen, miellyttävä ja puhui erinomaista englantia. Johnin englannista sai hädintuskin selvää. Hikoili kaljuuntuvalla otsallaan ja testissä tekemästään teknisestä piirustuksesta ei saanut mitään selvää. Valintapäätös kuitenkin tekniskaupallisen osaamisen perusteella. John osasi hinnoitella meidän tuotteet heti oikein kun taas Mark oli pahasti pielessä. Päätös aulabaarissa: otamme Johnin ja sopimus kirjoitetaan tällä viikolla. Epäluulo kaikkia kiinalaisia kohtaan edelleen sataprosenttinen, mutta bisneksen on pakko jatkua. Nyt kaikki peliin.

Haastattelujen jälkeen seison toista tuntia hotellin edessä kuumassa. Autokuski oli ilmeisesti saanut välikeikan eikä oikein käsitystä kauanko se kestää. Pari kertaa menin hetkeksi vilvoittelemaan sisälle mutta tulin nopeasti takaisin ulos. Shangri-Lan edessä ei ole parkkitilaa ja kyytiin pitää nousta kun auto on kohdalla.

Matka Shenzhenistä takaisin Dongguanin hotelliin kesti reilun tunnin ja sinä aikana ei hikoiltu. Mikä ihmeen vimma näillä on pitää auton ilmastointi aina täysillä. Pyysin matkan aikana elekielisesti kaksi kertaa ilmastointia pienemmälle ja sitä myös säädettiin, mutta koko ajan vaan kylmä. Jatkossa aina pitkähihainen mukana vaikka ulkona on 30 astetta lämmintä.

Kello lähestyy kahdeksaa kun palaan kotihotellille. Konsultin mielestä Shenzhenin Shangri-La oli ainoa oikea paikka, vaikka työnantaja ja kandidaatit ovat Dongguanista. Tähän voi olla vain kolme vaihtoehtoista syytä: 1) Se on hienoa, että ollaan Shangri-Lassa 2) Se on hienoa että ollaan Shangri-Lassa 3) Konsultilla on soppari Shangri-Lan kanssa.

Taas Fujitsu käynnistyy laiskasti ja rouske käy pitkään ennen kuin Outlook on  ladannut meilit. Asiakkaan lähettämä meili on otsikoitu pahaenteisesti. Arvaan jo viestiä klikatessani mitä on tapahtunut: Bill on paljastanut luottamuksellista tietoa. Eihän tuollaista voi tehdä! Sodanjulistus. Laitanko kovan kovaa vastaan ja narautan Billin verottajalle? Veronkierrostahan maksimissa kuolemanrangaistus. Tai uhkaisinko edes narauttamisella? Saisinko kiinalaisen vastuuseen teoistaan Kiinassa? En. Kuinka siis vastata sodanjulistukseen? Onko hyökkäys sittenkään paras puolustus. Ei aina.

Nyt alan elää kuin Billiä ei olisikaan eikä enää ikinä elonmerkkejä ketaleelle. Pelkään, että kylmää vettä tulee lisää niskaan mutta ehkä se alkaa epäillä itseään, jos ei saa pihaustakaan palautetta.

KIINALAINEN HUIJARI – OSA 2

Käytävältä kuuluu ryminää. Joku jyskyttää viereisen huoneen ovea ja huutaa kiinaksi. Kuulen toisen miehen vastaavan nopeasti mutta matalammalla äänellä. Bill ei tullut yksin ja käteni hikoavat.

Sunnuntai, 1.6.2008, Kiinassa.

En kelpuuttanut ensimmäistä huonetta, jota minulle tarjottiin. Muuttunut huoneen numero ei ole päivittynyt respan tietoihin, joten Bill kavereineen on väärällä ovella. Olen siis ainakin hetken turvassa ja voin tiirata ovisilmästä minkä näköisen liigan kanssa Bill on liikkeellä. En näe viereisen huoneen edustalle ja oven hakkaaminen jatkuu. Nyt Bill huutaa englanniksi – Markku, open the door – Markku, open the door!

Vaihtoehdot: Mitään järkevää ei tule mieleen. Respa? Ei mitään hyötyä, koska siellä kuitenkin vastaa umpikiinalainen tyttö. Äkkiä joku kiinalainen tuttava paikalle? Ei onnistu, koska en osaisi antaa hotellin koordinaatteja. Kukaan muu kuin Bill ei tiedä minun olevan tässä hotellissa. Sitä paitsi, eihän minulla ole aavistustakaan mikä hotellin nimi on kiinaksi. Onkohan niillä jotain aseistusta mukana? Voiko Bill vihata minua niin paljon, että olisi piittaamatta seuraamuksista? Nyt olen todella yksin.

Olen sullonut kirjekuoreen rahaa sen verran mitä olen kuskille velkaa edelliseltä matkalta. Lisäksi tämänaamuisen lentokenttäkyydin arviohinta. Aina ennen maksoin kuskin palkkion Billin tilille ja Bill maksoi kuskille. Enää en tee niin. Olen varma, että Bill pitäisi rahat itsellään ja valehtelisi kuskille, ettei ole saanut Markulta mitään. Minulla ei olisi mahdollisuuksia argumentoida, koska yhteistä kieltä kuskin kanssa ei ole. Katselen kirjekuorta pöydällä ja huomaan ajattelevani, että mahdollinen rahojen menettäminen olisi pikkujuttu muiden vaihtoehtojen rinnalla. Laitan kuitenkin kirjekuoren pois näkyviltä.

Olen tänään vaihtanut meilejä Billin kanssa viisi kertaa. Bill vaatii, että minun pitää ensin maksaa hänelle toukokuun palkka ja sitten hän palauttaa firmalle kuuluvan omaisuuden. Itse vaadin täsmälleen päinvastaista. Kirjoitin lopulta meiliinkin, että pidä sitten firman romut, mutta siinä tapauksessa jätän toukokuun palkan maksamatta.

Naapurin oven hakkaaminen loppuu ja näen vihdoinkin hahmoja käytävällä. Billin kanssa on vain yksi henkilö ja hän on kuskimme. Tämä on huojentava tieto. Tunnen oloni rauhallisemmaksi ja avaan oven.

En pyydä kiinalaisia huoneeseeni vaan menemme ulos. Bill on raivona ja ohikulkijoiden silmät pyöristyvät. Vaatii toukokuun palkkaa ja kuskille kuuluvia rahoja käteisenä. Bill viittoo suurieleisesti kohti autoa ja kuljettajaa. Tämä on Billin tapa esittää hyvää poikaa, joka aina pitää kaverinsa puolta. Annan kirjekuoren suoraan kuskille, joka hymyilee varovasti. Kuski tietää kuorta avaamatta saaneensa tällä kertaa enemmän kuin normaalisti.

Bill on tullut hotellille ilman tavaroita, jotka pyysin palauttamaan. Sen sijaan vaatii minulta kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Palaverilla ei ole edellytyksiä jatkua, siinä kaikki. Minun ei tarvitse perustella tälle miehelle enää mitään. Bill vaahtoaa viimeiset solvaukset ja sitten menevät takaisin autoon. Bill paiskaa raivoissaan oven kiinni. Minulla on ilkeä tunne, että kaikkea ei ole vielä nähty.

 

KIINALAINEN HUIJARI – OSA 1

Maanantai, 26.5.2008, Suomessa.

Ensimmäiset väärinkäytökset tulivat ilmi viime vuoden elokuussa ja Billin kikkaaminen on jatkunut koko talven. Nukun rauhattomasti ja herään joka aamu neljältä. Jos antaisin Billin jatkaa, olisin pian itse mennyttä. Viimeinen pisara tipahti juuri äsken, kun Billiltä tuli sähköpostiviesti että hän aloittaa kesälomansa tänään, ilman mitään ennakkopuheita, ja kaiken lisäksi kiireellisessä projektitilanteessa. Uskomattoman röyhkeä pieni pirulainen. Kuinka sillä voi olla pokkaa ja kuinka hän voi kuvitella olevansa kuolematon. Mutta nyt saa Billin leikit loppua.

Olen vasta palannut edelliseltä Kiinan matkalta Suomeen, mutta nyt on pakko lähteä uudestaan. Billiltä pitää ottaa firman tietokone pois ja tilanne pitää käydä kertomassa tehtaille. Korvaavaa henkilöä ei ole tiedossa, mutta se asia saa luvan järjestyä; Bill lähtee NYT. Kaikki muu on toisarvoista. En ole luottanut Billiin enää elokuun jälkeen. Nytkin Bill sanoi lomansa syyksi että hänen ystävänsä isä on kuollut äkillisesti. En enää noteeraa selityksiä, koska tiedän niiden kaikkien olevan keksittyjä. En pysty keskittymään mihinkään ennen kuin tuo kiusankappale on pois.

Sunnuntai, 1.6.2008, Kiinassa.

Saavun Guangzhoun kentälle ja vastassa on autonkuljettaja, yhtä hyväntuulisena kuin aina. Aurinko nousee kirkkaana ja kuumotus tuntuu vielä aamusta mukavalta. Kuljettaja ei tiedä, että tänään on Billin viimeinen työpäivä. Kuljettaja on Billin järjestämä ja kuljettajan palkkiot ovat nousseet säännöllisesti. Bill ottaa varmasti itselleen osan kuljettajankin palkkioista. Tämä matka kentältä hotelliin tulee olemaan viimeinen, josta Bill nappaa osuutensa.

Saavumme hotellille ja kirjaudun sisään. Vastaanottovirkailija puhuu tosikiinalaisella aksentilla, totta kai, mutta kuitenkin ymmärrettävää englantia. Kiinan muutosnopeus on uskomaton, vuosi sitten hotellissa kukaan ei puhunut sanaakaan englantia. Pikkolo tuo laukkuni huoneeseen, kaivan läppärin esille, painan virtapainiketta ja Fujitsu alkaa käynnistämään laittoman raskasta Windowsia. Vaikka koneen käynnistyminen kestää minuutteja, en malta mennä lennon jäljiltä suihkuun. Nyt on vain mielessä, että nettiyhteys on avattava välittömästi, jotta voin lähettää Billille irtisanomiskirjeen.

Hong Kongissa asuva ystäväni ja Kiinan tuntija Jari Vepsäläinen on taannoin opastanut, että kiinalaisen irtisanominen on syytä hoitaa silkkihansikkain. Varmasti Jarin neuvoissa on perää, mutta kaiken sen jälkeen mitä Bill on minulle järjestänyt, silkkihansikkain käsittely on mahdoton ajatus. Kuinka voisin olla ystävällinen ihmiselle, joka on viilannut minua linssiin ties kuinka monta kertaa.

Kirje on lyhyt. Irtisanomisen syyksi olen listannut sopimuksen kohdat, joita hän on rikkonut. Lopuksi pyydän palauttamaan Billin hallussa olevan yrityksen omaisuuden hotelliini klo 15 mennessä. Painan send-nappulaa ja tehtävä on suoritettu. Olo on huojentunut ja nyt voi mennä suihkuun.