Aihearkisto: Yrittäjyys

MITÄ KIINAN JÄLKEEN

Syyskuussa 2017

Mr Guo on pienen koneistamon omistaja. Toimistossa on hyvä ilmanvaihto, joten tupakan haju ei ole piintynyt. Pöydällä on pinkki fidget spinner. Laitan spinnerin pyörimään ja kysyn valmistaako Guo näitä. John ei tullut vielä toimistoon, mutta Guo ymmärtää vähän englantia ja puistelee nauraen päätään. Guo on aina hyväntuulinen.

John tulee toimistoon ja alamme keskustelemaan bisneksestä. Guo toistaa samaa mitä kaikki tehtaanjohtajat nykyään puhuvat Dongguanissa. Työvoimaa on niin vaikea saada. Tilauskirjat ovat täynnä, mutta ei ole tekijöitä. Guo on ostanut uusia koneita, mutta osa koneista seisoo, koska niille ei ole käyttäjiä. Guolla on 20 työntekijää, mutta hän haluaisi palkata vähintään toisen mokoman. Uusia työntekijöitä on palkattu paljon viimeisen vuoden kuluessa, mutta työntekijät lopettavat heti kun saavat akuutin rahatarpeensa paikattua.

Työvoimasta on ollut Dongguanissa pula ainakin viimeiset kaksi vuotta. Dongguan on maailman tehdas. Tilaukset tulevat edelleen tänne vanhasta muistista. Nyt kapasiteetti näyttää olevan ehtymässä. Tilanne on täysin erilainen kuin muutama vuosi sitten.

Teepöydällä on kolmijalkainen sammakko; kaksi etujalkaa ja yksi takajalka. Meillä on kotitoimistolla samanlainen. Kiinalaisen uskomuksen mukaan kolmijalkainen sammakko pitää huolen siitä että firman kassavirta pysyy positiivisena. Yhtäkkiä tajuan: Raha menee sisään kahden jalan kautta mutta ulos vain yhden jalan kautta! Näinhän sen täytyy olla. Naputan kiinalaisittain pöytää etu- ja keskisormella kiitokseksi kun Mr Guo kaataa teetä pieneen kuppiin.

Keskustelu rönsyilee. John kertoo Shenzhenissä asuvasta kaveristaan, jolta lähti kortti kuivumaan viideksi vuodeksi ajettuaan muutaman kaljan jälkeen. Kaverilla on Porsche ja Audi. John kertoo sanoneensa kaverilleen ”no problem I can drive your car” ja nauraa sydämensä pohjasta.

Toimistoon tulee Mr Guon 14-vuotias poika. Anton kertoo olevansa yksityiskoulussa ja puhuu hyvää englantia. Koulupäivä alkaa aamulenkillä kuudelta ja päättyy läksyjen tekemiseen yhdeksältä illalla. Kiinan tulevaisuus taitaa olla osaamisessa pikemmin kuin halvassa työvoimassa.

Aikaisemmin työnteko tehtaissa perustui olosuhteiden pakkoon. Nuorten aikuisten piti elättää itsensä ja suuret perheensä. Nälkä ajoi nuorison maaseudulta tehtaisiin. Nykyään perheet ovat pienempiä ja elintaso maaseudullakin korkeampi. Nuorisolla on vaihtoehtoja tehdastyölle.

Kiina on edelleen hyvä paikka tehdä tuotantoa. Yhteiskunta ja pelisäännöt ovat vakaammat kuin monessa vaihtoehtoisessa paikassa. Osaaminen ja infrastruktuuri ovat korkeatasoisia. Tekeminen on dynaamista. Kustannustaso nousee kuitenkin nopeasti. Siksi olemme jo hyvän aikaa miettineet ja selvitelleet vaihtoehtoisia valmistuspaikkoja. Löytyvätkö ne Intiasta, Vietnamista, Thaimaasta, Filippiineiltä… vinkkejä otetaan vastaan.

ITSEHILLINTÄÄ

Raivoan Johnille maalaustyössä tapahtuneesta virheestä. John puolustautuu, naama alkaa punottamaan ja suu vääntyy kammottavalle kaarelle. Tehtaan omistaja Mr Li katsoo silmät pyöreänä kinasteluamme. Tajuan pyöristyneet silmät vasta kun Jukka huomaamattomasti kehottaa minua lopettamaan.

Täällä pitää käyttäytyä hillitysti, pitää osata luovia. Miksi unohdan tämän aina. Minulle kerrottiin jo ensimmäisellä Kiinan matkalla että kiinalaisten kanssa pitää luovia. Kehun ymmärtäväni kiinalaista kulttuuria mutta taas sorruin. Nyt hakkaan tämän kallooni. Kiinalaista ei ikinä arvostella kun muita on läsnä, ei vaikka kuinka tekisi mieli ja olisi aihetta. Jos arvostelet, olet itse suurin häviäjä. En osaa laskea kuinka monta kertaa olen tehnyt saman virheen.

Jukka on herrasmies ja kiinalaisen kulttuurin osaaja. Onneksi olen saanut Jukan tiimiimme. Katson kadehtien kun Jukka laulaa lounaalla Annan kanssa duettona kiinalaisen tunteellisen laulun. Annasta näkee naapurikabinettiin saakka kuinka hän nauttii. Annan suhtautuminen minuun on ollut varauksellista pitkään, mutta Jukan seurasta hän nauttii. Ymmärrän alakuloisena saavani mitä olen tilannut. Samalla olen iloinen, että meillä on Jukka pehmentämässä GSF:n suomalaisia kasvoja. Ehkäpä minäkin opin Jukan esimerkillä olemaan parempi kiinalainen.

Seuraavalla matkalla meillä on vaikeuksia hieman isomman tehtaan kanssa ja ehdotan Johnille, että menisimme omistajan juttusille. John painottaa, että jos juttelemme omistajan kanssa, meidän täytyy ilmaista asiamme kiertoteitse, luovia. Emme voi sanoa omistajalle, että heidän managerit ja työntekijät eivät hallitse tehtäviään. John muistuttaa minua tapahtumasta vuosia sitten. Olin kertonut tehtaan hongkongilaiselle omistajalle, että heidän laatupäällikkö Kiinan tehtaalla on toivoton tapaus. Sanomisieni johdosta manageri sai potkut. Tästä on jo aikaa, mutta en vieläkään tiedä pitäisikö asiasta olla pahoillaan vai ei. Johnin mielestä selvästikin pitäisi.

Istumme taas lounaalla. John höpöttää tehtaan projektipäällikön ja autokuskin kanssa. Istumme Annan kanssa vierekkäin hiljaa: Ei hyvä. Otan kännykästä kiinan kielen muistilistani esille ja alan “jutella” Annan kanssa. “Mikä tämä” -Riisinuudeli, “Mikä tämä” -Katkarapu, “Mikä tämä” -Sieni. Käytyämme ruokalajit läpi näytämme toisillemme valokuvia kännyköistä ja käytämme webbitulkkia. Seppälä avantouinnilla, Seppälä hiekkaposkena. Anna nauraa melkein hulvattomasti. Olisikohan jää särkymässä.

MITEN NIIN LAUMASIELUJA

Asuntojen hinnat ovat monissa Kiinan kaupungeissa kaksinkertaistuneet viimeisen vuoden kuluessa. Tämä on tilanne myös Dongguanissa.

Johnilla on kaksi pientä lasta ja 90 neliön kämppä. Vuosi sitten Johnin vaimo painosti hankkimaan isomman kodin. Hinnat olivat kuluneiden vuosien aikana nousseet raketin lailla. John ei uskonut hintojen nousun jatkuvan ja halusi odottaa hetkosen että hinnat putoaisivat. Sittemmin mahdollisuus muuttaa isompaan on karannut käsistä ja vaimo pitää huolen, että tämä ei pääse Johnilta unohtumaan.

Herrat Zhang ja Wang ovat yhtiökumppaneita. He ostivat asunnot vuosi sitten. Kaikki taloryhmän 2 000 huoneistoa myytiin kun rakentaminen oli päässyt vauhtiin. Molemmat miehet perheineen muuttivat asuntoihinsa viime viikolla, jolloin hinnat alueella olivat kaksinkertaistuneet ostohetkestä. Herra Zhou on kolmas partneri samassa tehtaassa. Myös hän yritti tehdä kaupat, mutta ei ollut tarpeeksi vikkelä saadakseen asunnon samasta yhtiöstä. Tontille rakennettiin lisää taloja ja Herra Zhou teki kaupat 10 kuukautta myöhemmin, jolloin 108-neliöisen huoneiston hinta oli pitkälti yli puoli miljoonaa Yuania kalliimpi.

Herrat Zhang, Wang ja Zhou eivät myy vanhoja asuntojaan. Heidän mielestä syytä huoleen ei ole, koska naapurikaupungeissa Shenzhenissä ja Guangzhoussa hinnat ovat kolminkertaiset Dongguaniin verrattuna.

Ihmettelemme Johnin kanssa miten ihmisillä on varaa maksaa asunnoista tällaisia hintoja. Palkat nousevat kuitenkin vain 10 prosentin vuosivauhtia. Pankit vaativat 20 – 30 prosentin omarahoitusosuuden ja asuntolainan korko on viisi prosenttia. Tilanne panee miettimään, lainataanko omarahoitusosuutta pimeiltä markkinoilta kovalla korolla.

Meitä naurattaa, että silloin kun hinnat olivat alhaalla, kukaan ei halunnut ostaa, mutta nyt kun on kallista, kaikki haluavat. Ihmisiä houkutellaan myyntitilaisuuksiin muutama sata henkeä tarjoamalla rahaa. Näin tilaisuuksiin syntyy kunnon jonot ja asunnoista kiinnostuvat myös ne, joita ei ole ostettu paikalle. Kokonaiset talot saadaan usein myytyä parissa kolmessa tunnissa. Monet ostavat asunnon sijoitusmielessä ja jättävät sen tyhjilleen.

Hallintoviranomaiset eivät halua jarruttaa kehitystä, päinvastoin. Kovemmat asuntojen hinnat tarkoittavat kovempaa maan hintaa. Tämä merkitsee lisää myyntituloja kaupungeille, jotka myyvät tontteja rakennusyhtiöille. Nyt tonttien hinnat ovat pilvissä ja jokaisesta tonttikaupasta siirtyy kelpo siivut korkeiden virkamiesten taskuihin.

Tällä hetkellä kaikki ovat iloisia paitsi ne jotka jättivät ostoksen tekemättä silloin kun vielä sai halvalla…

SUOMEN KILPAILUKYKY

Yleinen kysymys kotimaisilta asiakkailtamme on: Löytyykö kapasiteettia jos tuotantomääriä halutaan kasvattaa reippaasti, esimerkiksi kymmenkertaisiksi? Suomessa tämä on aiheellinen kysymys. Täällä on epärealistista, että alihankkija kymmenkertaistaisi kapasiteettinsa nopeasti. Suomi on pieni maa mutta kankea.

Kiina sen sijaan on suuri maa mutta joustava, ainakin kapasiteetin lisäämiseen tähtäävissä toimissa. Jos asiakas haluaa kymmenkertaistaa tilaukset, tehtaaseen rakennetaan laajennus ja palkataan tarvittava määrä henkilökuntaa. Kiinalaiset suorastaan ihmettelevät kysymystä kapasiteetin kasvattamismahdollisuudesta; tietysti se voidaan tehdä ja ilomielin tehdäänkin.

Suomi valittiin hiljattain maailman parhaaksi maaksi inhimillisen pääoman suhteen. Tämä on merkittävä tunnustus ja siitä voimme olla syystäkin ylpeitä. Vastapainona inhimillisen pääoman kasvulle on aineellinen pääomamme rapautumassa. Aineellisen pääoman rapautuminen tulee jatkossa vähentämään myös inhimillistä pääomaa.

Jotta inhimillinen pääoma voidaan pitää maailman kärjessä, meidän tulee parantaa yritysten mahdollisuuksia kasvattaa toimintaansa ja yrittäjän mahdollisuuksia uskoa unelmaansa. Tämä voi tapahtua vain byrokratiaa ja säännöstelyä vähentämällä sekä työllistämisen riskejä ja kustannuksia karsimalla.

Yritykselleni tulee toisinaan tilanteita, että joudumme teettämään Suomessa korjaustöitä Kiinassa valmistetuille osille. Äskettäin meille tuli akseleita, jotka olivat ylimittaisia. Muutaman sadasosamillimetrin hionta pinnasta maksoi suunnilleen saman verran kuin koko kappale valmistettuna Kiinassa, rahteineen ja raaka-aineineen. Vastaavia esimerkkejä on enemmänkin. Tämä kertoo jotain suomalaisesta kilpailukyvystä.

Juha Sipilän toimet hallitusta muodostettaessa ovat olleet esimerkillisiä. Sipilä yritti saada aikaiseksi yhteiskuntasopimuksen, joka olisi hieman vähentänyt työntekijöiden saavutettuja etuja ja olisi samalla lisännyt Suomen kilpailukykyä. Minua harmittaa, ettei sopimusta syntynyt. AY-johtajille on tärkeämpää pitää kiinni omista asemistaan kuin estää Suomen vajoaminen suohon.

Yritykseni kannalta on tietysti hyvä, että alihankinnan teettäminen Suomessa on kallista ja kankeata. Olen kuitenkin sataprosenttisen rehellinen kun sanon, että tekisin tuotantoa mieluummin Suomessa kuin Kiinassa.

MIKSI MINUSTA TULI YRITTÄJÄ – OSA 3

Olin ehkä 13-vuotias kun sain tietää, että lomilla saadaan myös palkkaa. Ihmettelin hieman. Mutta sitä vasta ihmettelin, että palkan lisäksi maksetaan puolet lisää lomaltapaluurahana. Se oli täysin käsittämätöntä.

Olin ehkä 18-vuotias kun sain tietää, että ylitöistä on maksettava puolet kovempaa tuntipalkkaa kuin ”normaalina työaikana” tehtävistä töistä. Muistan, että tämäkin tuntui kovin oudolta, koska ajattelin, ettei tuottavuus ylitöissä voi olla mitenkään suurempi.

Myöhemmin sain tietää, että ylitöille on säädetty maksimi määrä kuukauden aikana. Olin pölkyllä päähän lyöty, kun ymmärsin, että laki kieltää ylitöiden tekemisen vaikka työntekijä niitä haluaisi tehdä ja työnantajalla olisi tarvetta niitä teettää. Ihmettelin myös kovasti miksei tuotantolaitoksissa tehdä töitä viikonloppuisin, vaikka tehtaan tilauskirjat ovat täynnä ja toimitukset ovat myöhässä.

Jossain vaiheessa sain kuulla progressiivisesta verotuksesta. Kyllä taas ihmettelin. Jos maksat jo valmiiksi keskimääräistä enemmän veroja ja teet vielä vähän lisää töitä, niin maksat veroja entistä enemmän.

Olin parikymppinen opiskelija kun tapasin vanhan koulukaverini, joka oli ollut jo enemmän työelämässä mukana. Hän oli hiljattain menettänyt työpaikkansa, mutta kertoi iloisena, ettei mitään hätää. Hänelle jää työttömyyskorvausta käteen 80% siitä mitä jäi palkasta ja vapaa-aika on lisääntynyt 40 tuntia viikossa. Ihmettelin kovasti että mistä ne rahat oikein tulevat, jos mies ei tuota mitään.

Olin samoihin aikoihin kesätöissä julkisella sektorilla. Muistelen, että tyypillinen työaika oli tunnin luokkaa päivässä tai jopa vähemmänkin. Työpaikalla oli paljon jengiä, vaikka hommat olisi saatu tehtyä pienemmälläkin porukalla. Oli ihan normaalia, että muutamat duunarit juopottelivat työaikana.

Yrittäjänä olen vapaa työelämän outouksista. Saan maksaa itselleni palkkaa sen verran mitä yrityksen maksukyky sallii. Saan tehdä töitä silloin kun niitä on ja tehdä jotain muuta silloin kun töitä ei ole. Minulla ei ole aikeita kasvattaa yritystä palkkaamalla lisää työntekijöitä. Minulla ei ole työttömyysvakuutusta. Jos bisnekset loppuvat, ryhdyn tekemään jotain muuta tuottavaa.

VOIMATTOMUUDEN TUNNE

Kiinalaisten kanssa työskentely vaatii kärsivällisyyttä, mutta eipä se aina helppoa ole suomalaistenkaan kanssa. Kohtaan joka viikko tilanteita, joista en pidä.

Kotimainen asiakkaamme haluaa, että toimitukset pitää polkaista käyntiin nopeasti. Olemme toimittaneet mallisarjan, mutta emme saa asiakkaalta vahvistusta onko tuotteiden laatu kunnossa. Siitä huolimatta tavaraa pitäisi toimittaa jo isompi tuotantoerä. Haluaisin palvella asiakasta, mutta samalla haluaisin saada Kiinan tehtaalle varmuuden, että mallisarjan tuotteissa ei ole huomauttamista.

Vihdoin saamme asiakkaalta kuittauksen, että mallisarja on OK, joten lähetämme varsinaisen tuotantoerän. Noin viikon kuluttua toimituksesta asiakkaalta tulee lista mitä ongelmia ovat sittenkin löytäneet.

Dongguan 15.1.2015

Kun selvittelen asiaa Kiinassa tehtaalla, huomaan ettei tuotteen testausta ole tehty täsmälleen asiakkaan ohjeen mukaan. Saan vastauksen monine selityksineen. Varmaan John haluaa pelastaa myös oman nahkansa ja kääntää tehtaan insinöörin puheet minulle englanniksi ehkä hieman omaksi edukseen.

Kiinalainen ei yleensä myönnä ettei tiedä jotain asiaa. Hän mieluummin antaa vastauksen, jollaisen arvelee keskustelukumppanin haluavan. Joskus tiedän heti, että vastaus on epätosi. Usein luulen tietäväni, mutta sitten paljastuu, että olin väärässä. Nämä ovat kiusallisia tilanteita. Totuuden joustava tulkinta kuuluu kiinalaiseen perinteeseen. Tilanteen on parasta antaa ratketa antamalla vastapuolelle hieman tilaa, vaikka lujille ottaakin.

On aamupäivä ja haluaisin soittaa asiakkaalle tarkistaakseni pari asiaa. Kello on kuitenkin Suomessa vasta neljä aamuyöllä, joten en voi soittaa. Vieressä tehtaan insinööri odottaa vastausta ja Suomessa nukkuva asiakas odottaa toimitusta. Iskee voimattomuuden tunne.

Joskus alan väittelemään, vaikka lopulta on yhdentekevää kuka on oikeassa. Ainoastaan sillä on merkitystä, että homma saadaan hoidettua. Olen toistakymmentä vuotta yrittänyt oppia tämän, mutta siitä huolimatta joudun usein itseäni muistuttamaan.

Nielen siis hätävalheet ja ”väärin muistamiset” ja keskitymme ratkaisun etsimiseen. Tehtaan insinööri katoaa äkkiä ja ilmestyy puoli tuntia myöhemmin takaisin tehdassaliin. Insinöörillä on mukanaan laitteisto, jonka on juuri rakentanut ja joka vastaa täsmällisesti asiakkaan vaatimusta testijärjestelystä. Taas kerran totean, että tämäkin Kiinan matka on moninkertaisesti hintansa väärti.

Kyllä täällä maailmassa pärjää kun jaksaa sinnikkäästi vääntää. Ongelmat on parasta selvittää paikan päällä ja etsimällä ratkaisuja eikä syyllisiä. Hetkelliset voimattomuuden tunteet pitää selättää eikä aina tarvitse itse päästä sanomaan viimeistä sanaa.

FIRMOJEN NIMISSÄ ON EROJA

Kun perustin yritykseni, Global Sourcing Finland oli helppo valinta firman nimeksi. Halusin nimen, joka kuvastaa toimintaa mahdollisimman hyvin. Alkuperäinen suosikkini oli China Sourcing Finland, mutta ulkopuolisten (vaimon ja yhden kaverin) suosituksesta päädyin Globaliin Kiinan sijaan. Perustelut olivat hyvät: Global olisi edelleen oikein, vaikka hankintatoiminta siirtyisi Kiinan ulkopuolelle.

Global Sourcing Finland on osoittautunut suomalaisille vaikeaksi ääntää ja kirjoittaa, mutta alaa tunteville se on toimintaamme hyvin kuvaava. En ole katunut nimivalintaa, vaikka se onkin samanaikaisesti vähän mahtipontinen ja kuitenkin tylsä. Itse asiassa, länsimaisten yritysten nimet ovat yleensäkin varsin tylsiä tai vaikeita kunnes niistä tulee tunnettuja brändejä ja ne muodostuvat käsitteiksi.

Kiinalaisten yritysten nimet ovat kaikkea muuta kuin tylsiä. Teemme alumiiniosien koneistusta tehtaassa, jonka nimi on suomeksi käännettynä Lohikäärme Lentää Korkealla. Teräsosien koneistusta teemme tehtaassa, jonka nimi on Loputtomiin Jatkuva Hyvä Onni. Valimopartnerimme nimi on suomeksi suunnilleen Pikaista Rahan Tekoa. Toisen valimopartnerimme nimi on yksinkertaisesti vain Rikas. Kolmannen valimopartnerimme nimi on myös Rikas, mutta toista kiinankielistä sanaa käyttäen. Elektroniikan kokoonpanoa teemme tehtaassa, jonka nimi on Rahaa Ja Hyvää Onnea.

Mikä parasta, kiinalaiset ovat ihan tosissaan näiden nimiensä kanssa. Heidän mielestä nimen pitää kuvastaa omistajan unelmaa eikä tällaisia nimiä mitenkään kummeksuta. Periaate on, että mitä komeampi nimi, sitä enemmän yritys nauttii arvostusta ulkopuolisten ja viranomaisten silmissä.

Suomalaisesta – ainakin omasta mielestäni – kiinalaisten firmojen nimet kuulostavat ihan lapsellisilta. Kiinalaisessa taitaakin olla enemmän leikkimielisyyttä kuin länsimaalaisessa. Kiinalaiselle asiakas on kaikki kaikessa ja hän on aina tehtaalla, ikäänkuin omalla hiekkalaatikolla. Kiinalaisella on lapsenomainen usko omaan osaamiseensa ja hän on aina valmis yrittämään, kuin taapero opetellessaan kävelemään. Yrittäminen on ennakkoluulotonta eikä mahdollista epäonnistumista mietitä etukäteen vaikka toimintaa ei käynnistetäkään paikallisen Tekesin tukirahoilla.

John kyselee minulta aina monenlaisia kysymyksiä: Eikö meidän kannattaisi kehittää omia GSF-tuotteita, jotta voisimme rikastua? Eikö meidän kannattaisi myydä Saksaan, koska siellä on paljon suuremmat volyymit kuin Suomessa? Etkö voisi kysyä kavereiltasi Suomessa josko voisimme yhdistää ostoja samoille tehtaille? Ottaisimme vain pienen komission, mutta saisimme synergiaetuja. Löytyisikö Suomesta asiakkaita sille ja tälle ja tuolle? jne. Vastaan yleensä että hyvä ajatus ja pitää laittaa harkintaan. Tosiasiassa ajattelen, että parempi vaan keskittyä yhteen asiaan ja pyrkiä tekemään se mahdollisimman hyvin.

Kiinalaiselle yhteen asiaan keskittyminen on vieras ajatus, koska hän uskoo selviytyvänsä mistä vaan. Samoin taisi ajatella Posti kun muutti nimensä aikoinaan Itellaksi. Itella on tunnustanut realiteetit ja on tänään ilmoittanut palauttavansa vanhan nimen. Postissa myydään toimistotarvikkeita, joten hyvä nimi voisi olla myös Post-it. Ehkä vieläkin kuvaavampi nimi olisi Lost-it. Pahasti harhaan ei oltaisi ajettu myöskään nimellä YTella.

PS. Kiitokset Erkka Varjolle Postin nimien ideoinnista Twitterissä

MIKSI MINUSTA TULI YRITTÄJÄ – OSA 2

Luen hesaria takan ääressä. Katainen on ilmoittanut luopuvansa kotimaan politiikasta. Vierailen välillä twitterissä ja Safarissa. Eilen vastatuuleen fillarilla mökille. Kevään ensimmäinen ihmeellisen rentouttava puusauna. Järvi on vielä jäässä.

Sunnuntai 6.4.2014, Lohjansaaressa

Ei ahdista vaikka huomenna on maanantai. Korporaatiossa työviikon alku kivistäisi jo. Luen hesarista artikkelin ”Monelle suomalaiselle työssäkäynti on pelkkää kärsimystä” ja menneet palaavat mieleeni.

Case 1

Olin neljättä päivää töissä, kun toimitusjohtaja tuli sanomaan ”Ei millään pahalla, mutta meillä toimihenkilöillä on tapana pitää kravattia”. Olin toki pannut asian merkille, mutta en ollut seurannut esimerkkiä. Nuorena työkalusuunnittelijana pidin käytäntöä naurettavana ja olin vähemmän muodollisesti pukeutuneena saavuttanut luottamusta tuotannon puolella. Olin toki kiltti poika ja aloin kehotuksen jälkeen käyttää kravattia, mutta halveksin käytäntöä. Pidin yhteishengen kannalta haitallisena, että toimihenkilöt korottivat itsensä duunareiden yläpuolelle.

Case 2

Aamupalaverissa yrityksen toimitusjohtaja kirjoitti tuohtuneena piirtoheittimen kalvolle ”Päämäärä olemme Yritys Y:ssä töissä kartuttaaksemme omistajien varallisuutta”. Omistajajohtaja touhotti kravatti vinossa ja hiukset huonosti kammattuina. Saimme kuulla kunniamme ja tietää roolimme. Teksti tuli kalvolle sinisellä tussilla, huolimattomalla käsialalla ja kirjoitusvirheiden kera. Kun teksti oli valmis, tiesin, että tässä talossa en viipyisi pitkään. Otin kalvosta kopion ja pidän sitä edelleenkin työhuoneeni seinällä.

Case 3

Henkilöstöjohtaja oli saanut tietoonsa, että eräällä osastolla tapahtuu seksuaalista häirintää. Johtaja järjesti kokouksen ja vaati että häirinnän on loputtava. Johtajalla oli äimistyttävät perusteet vaatimukselleen: ”Miettikää miltä tämä näyttäisi jos asia vuotaisi lehdistölle”. Johtajaa ei kiinnostanut henkilöstön hyvinvointi pätkääkään, ainoastaan yrityksen imago ulkopuolisille.

Case 4

Olin suoriutunut hyvin hankintapäällikön tehtävistä, mutta menin jaksamiseni äärirajoilla. Olin saanut merkittäviä parannuksia aikaiseksi. Yritysjohto päätti palkinnoksi laajentaa vastuualuettani ilman kompensaatiota palkassa. Tämä oli viimeinen pisara ja tein irtisanomispäätöksen.

Politiikassa toiminta on jopa raadollisempaa kuin yrityselämässä ja ymmärrän Kataisen päätöksen täysin.

 

UUSI TYÖNTEKIJÄ KIINASSA

Olemme lounaalla shanxilaisen ravintolan pyöreässä pöydässä. Laoli pamauttaa puikoillaan astioiden suojakalvon rikki. Riisikuppi, teemuki, aluslautanen ja lusikka on pakattu suojakelmuun. Kukaan ei silti usko että ne olisivat puhtaita. Huuhtelemme astiat kuumalla teellä kuten kaikki muutkin tekevät.

Dongguan, lauantai 15.3.2014

Laolilla on jykevä leuka, hennot viikset, toispuoleiset kasvot. Vetää suupieliään taaksepäin. Ilme on päättäväinen ja hartiat leveät. Kasvot ja olemus muistuttavat Teemu Selännettä. Hiukset hapsottavat. Pää roikkuu eteenpäin rentona mutta valppaana, aivan kuten Teemulla.

Keskellä pöytää on suuri kulho kanapataa. Nauhanuudeli padassa on valtavan leveätä ja rosoisesti leikattua. Luiden ympärillä on pehmeäksi kypsentynyttä kanannahkaa ja lihaakin. Liemen chili käy henkeen kun ryystän liukasta ja kuumaa nauhaa suuhun. Nauha on toista metriä pitkä ja puikkojen ote luistaa.

Laoli on meidän uusi laatuinsinööri. Tuli Zengin tilalle, kun Zeng muutti kotikaupunkiinsa. Zengin vaimo ja poika olivat muuttaneet kaksi vuotta aikaisemmin, koska pojan laittaminen kouluun Dongguanissa olisi tullut liian kalliiksi. Kaksi vuotta vaimo oli pyytänyt Zengiä luokseen. Välimatkaa pari tuhatta kilometriä ja tapaaminen vain kerran vuodessa, kiinalaisen uudenvuoden aikaan. Ostin lisäaikaa avokätisillä palkankorotuksilla, mutta nyt vaimo oli laittanut pöytään uhkavaatimuksen: Muutto tai avioero. Kunnioitan Zengin päätöstä ja kerroin sen hänelle kun näimme toistaiseksi viimeisen kerran marraskuussa.

Laoli on kotoisin Hubeista, mutta John pitää luotettavana. Uskon Johnia. John on meillä töissä jo kuudetta vuotta ja välillemme on syntynyt vahva luottamus. En ole vielä saanut tarpeeksi kokemusta Laolin osaamisesta ja luotettavuudesta, mutta vaikuttaa lupaavalta. Otteet ovat reippaat ja on taitava käsittelemään mittavälineitä. Sähkölaitteita valmistavan tehtaan johtaja mainitsi, että Laoli tietää paljon elektroniikastakin. Parasta osaamisaluetta on kuitenkin lastuava työstö.

Laoli vaikuttaa vaivautuneelta kun puhumme Hubeista. John on varmaankin kertonut Billin toimintatavoista ja sitä kautta antanut ymmärtää että hubeilaisten maine on tiedossani.

Tilaamme vielä yhden ruokalajin, koska kulhot alkavat tyhjentyä. Lauantai on arkipäiviä verkkaisempi ja meillä on aikaa syödä hitaasti. Naputan sormea pöytään kiitokseksi kun John kaataa lisää teetä. Maksamme laskun ja menemme jalkahierontaan, koska olemme etuajassa iltapäivän tapaamiseen.

Nukahdan hieronnassa mietteissäni. Laolin vaimo ja 5-vuotias tytär muuttivat vuodenvaihteessa kotimaakuntaansa. Tällä hetkellä tämä askarruttaa enemmän kuin Laolin hubeilaisuus.

EPÄONNINEN LOUNAS, DONGGUAN, 2005

Eric on yksi tehtaan insinööreistä, erittäin taitava, tunnollinen ja pysyy aina asiassa. Eric vastaa aina nopeasti kun kysytään, mutta harvoin käynnistää itse keskustelua. Eric on hieman pullea, lyhyt ja likinäköinen.

Olemme saaneet palaverin päätökseen. Lounasaika on parhaimmillaan ja ravintolassa on paljon väkeä. Ravintolassa on kultaiset pöytäliinat, kirkkaanpunaiset sametit seinillä ja suuret kala-altaat.

Olen syönyt puikoilla satoja kertoja, joten osaan homman. Alkupaloiksi nappaillaan kanan nilkkoja ja hörpitään teetä. Sitten pöytään tuodaan lajitelma höyryäviä ruokalajeja ja Eric kehottaa aloittamaan. Nostan pari katkarapua lautaselleni. Murran niskan ja mitä käykään: sisältä roiskahtaa kauluspaidalleni kunnon annos soijakastiketta. Eric ei kiinnitä asiaan huomiota, mutta itseäni harmittaa. Ei ole ensimmäinen kerta kun loppupäivä vietetään soijatahraisessa paidassa. Unohda se!

Käärin hihat ja nyt aletaan syömään urakalla. Hanhen puolikas on hakattu kliiverillä annospaloiksi, dippaan kastikkeeseen, pureksin lihat irti luusta ja pudotan jämät puikoilla lautaselle. Possun niska on leikattu samankokoisiksi suupaloiksi, täydellisen rapea pinta ja sen alla pehmeä rasvainen niskaliha. Höyrytetty kala on tarjoiluvadillaan kokonaisena ja se on peitelty korianterin varsilla. Korianterin alta pilkottaa kirkkaanpunainen chilirengas. Vadin pohjalla on reilusti soijakastiketta. Kalassa ei ole pohjamudan makua, koska tämä on hyvä ravintola. Tarjoilija kaataa lisää teetä. Olen päässyt taas syömisen vauhtiin.

Eric pistelee jo riisiä kulhosta. Kulho on vasemmassa kädessä suun edessä ja puikot käyvät kiivaasti. Puikoilla kaapastaan kulhon pohjalta, jolloin riisi lähtee hyvässä kaaressa kohti suuta. Vauhti on niin nopea, että puikot kauhovat jo uutta lastia kun edellinen on vielä matkalla suuhun. Olen nähnyt muidenkin syövän samalla tyylillä ja päätän liittyä joukkoon. Otan kulhon vasempaan käteeni. Puikot valmistautuvat iskemään riisiin kun kulho luiskahtaa kädestä. Näpit olivat liukkaat katkarapujen syömisen jäljiltä. Ote oli voimakas, joten kulho lentää päiden yläpuolelle ja laskeutuu parin metrin päähän. Kauhea häpeä.

Tarjoilijat siivoavat sotkun nopeasti ja tuovat uuden riisikulhon. Eric jatkaa syömistä kiinnittämättä tapahtuneeseen mitään huomiota. Puheensorina ympärillä jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olen kuitenkin aivan varma, että tapahtuma ei jäänyt keneltäkään huomaamatta ja tulevat nauramaan tälle vielä pitkään.