Avainsana-arkisto: Yrittäjyys

AKT REKKAKUSKIN SILMIN

Tunnen erään rekkakuskin. Hänen näkemyksensä AKT:sta on karu. Ohessa suora lainaus:

—————————-

On se jännä pulju. En tiedä enää yhtään kuskia joka kuuluisi tähän läävään (liittoon) tai ainakaan eivät kehtaa tunnustaa. Muistelen, että 5 kuljettajaa on kuulunut liittoon, mutta sittemmin eronneet. Kukaan tai mikään muu taho ei kuse kuljetusalan muroihin yhtä rankasti vuodesta toiseen.

Puualaa viimeiset vuodet läheltä seuranneena voin vain todeta, että AKT ja ahtaajat ovat yksi iso saatana. Otetaan esimerkkitilanne, että palaisin takaisin satamasta lähteviin kuljetuksiin. AKT keksisi, että nytpä ahtaajat viikoksi lakkoon. Ensin vähenisi/loppuisi minulta työt ja samaan aikaan sahat painavat puuta pihalle odottamaan ulkomaille lähteviä kuljetuksia. Jossain vaiheessa sahat ilmoittavat varastojen olevan täynnä ja puunhakkuuta täytyy rajoittaa/seisauttaa. Ja koska lumipallo tykkää pyöriä niin jossain välissä ison firman iso setä ulkomailla keksii, että Suomesta viivästyneistä puukuljetuksista tulee sanktioita tai pahimmassa tapauksessa etsivät toisen toimittajan. Siinä vaiheessa työt vähenevät niin hakkuu- kuin kuljetuspuolella, puhumattakaan sahoista, varastoista jne.

AKT:n ongelmaksi on muodostunut osaltaan liian laaja-alainen ”asiakaskenttä”. Kontteja ajavan perus-Reiskan on vaikea asennoitua siihen, että ahtaajat menevät tukilakkoon lentoemäntien taukoaikariitojen takia. Siellä sitten on Reiska joka saa todennäköisesti palkkansa jollain tapaa laittomin perustein (määrän, kilometrien tai auton tulojen mukaan) tai ainakin saa vajaata palkkaa odotusajoilta jolloin auto ei liiku. Ja Reiskan pitäisi nyt vaan ymmärtää, että tässä sitä monta kymmentä/sataa kuljettajaa seisoo minimipalkalla/palkatta yhteisen hyvän takia. Samaan aikaan AKT:n toimet harmaan talouden, kabotaasikuljetusten ja kaikenlaisen AUTOILLA tapahtuvan kuljetuksen suhteen ovat riittämättömät ja suorastaan näkymättömät.

Alalla on myös Erittäin suuri määrä yrittäjäkuljettajia ja muutaman auton yrityksiä ja silloin harvoin kun AKT jollain tapaa puuttuu autoalaan niin se tapahtuu polkemalla pienyrittäjiä jotka maksavat muutenkin suurimman laskun AKTn lakoista. Ahtaajat ovat ensimmäisenä lakossa ja satamasta ajavat autot ovat käytännössä kokonaan yrittäjäkuljettajia ja parin kuskin firmoja pienen pienillä katteilla (joitakin kuljetuksia ajetaan jopa miinusmerkkisinä…)

AKT on uskomattoman ristiriitainen toimija. Aina nousee verenpaine pelkästä nimen kuulemisesta. Suomessa on kuitenkin vain kourallinen isoja kuljetusyrityksiä joiden työntekijöille AKT:n toimet saattavat olla joskus positiivisia. Varsinkin jos on työtä vieroksuvaa sorttia, esim. VR transpoint = valtionyhtiö, yksi suomen suurimmista hinnanpolkijoista, ulkomaisen työvoiman käyttäjistä ja kabotaasisäädösten rikkureista ja/tai harmaalla alueella kulkijoista.

Kaukokiito/Kiitolinja toimivat jatkuvasti enenevissä määrin yrittäjäkuljettajien varassa, kuten kaikki ulkomaiset toimijat (Schenker, DHL, jne). Sitten on nämä muuten vain erikoiset kuten Ahola transport (tutummin jeesuskiito, uskovaisten pulju) jonka nykyiset käytännöt ovat alipalkattuine virolaisine kuskeineen, pitkäkilpisine autoineen melko kaukana alkuaikojen jumalaa pelkäävästä ja alkoholin kuljettajilta kieltäneestä paimenten yrityksestä. Onhan näitä. Kuljetusala on erittäin rikkonainen paletti, jonka sisällä taistelee harmaa talous, laittomuus, ulkomaalaiset, hinnanpolkijat, hyväveliverkostoituneet jättitoimijat, hädintuskin peruskoulusta valmistuneet yrittäjäkuljettajat ja innovatiiviset pienyritykset. Kukaan ei oikein tiedä miten hallita koko kenttää, eikä ole keksitty tai ehkä edes yritetty löytää yhteistä linjaa oikeastaan mihinkään aiheeseen.

—————————-

SUOMEN KILPAILUKYKY

Yleinen kysymys kotimaisilta asiakkailtamme on: Löytyykö kapasiteettia jos tuotantomääriä halutaan kasvattaa reippaasti, esimerkiksi kymmenkertaisiksi? Suomessa tämä on aiheellinen kysymys. Täällä on epärealistista, että alihankkija kymmenkertaistaisi kapasiteettinsa nopeasti. Suomi on pieni maa mutta kankea.

Kiina sen sijaan on suuri maa mutta joustava, ainakin kapasiteetin lisäämiseen tähtäävissä toimissa. Jos asiakas haluaa kymmenkertaistaa tilaukset, tehtaaseen rakennetaan laajennus ja palkataan tarvittava määrä henkilökuntaa. Kiinalaiset suorastaan ihmettelevät kysymystä kapasiteetin kasvattamismahdollisuudesta; tietysti se voidaan tehdä ja ilomielin tehdäänkin.

Suomi valittiin hiljattain maailman parhaaksi maaksi inhimillisen pääoman suhteen. Tämä on merkittävä tunnustus ja siitä voimme olla syystäkin ylpeitä. Vastapainona inhimillisen pääoman kasvulle on aineellinen pääomamme rapautumassa. Aineellisen pääoman rapautuminen tulee jatkossa vähentämään myös inhimillistä pääomaa.

Jotta inhimillinen pääoma voidaan pitää maailman kärjessä, meidän tulee parantaa yritysten mahdollisuuksia kasvattaa toimintaansa ja yrittäjän mahdollisuuksia uskoa unelmaansa. Tämä voi tapahtua vain byrokratiaa ja säännöstelyä vähentämällä sekä työllistämisen riskejä ja kustannuksia karsimalla.

Yritykselleni tulee toisinaan tilanteita, että joudumme teettämään Suomessa korjaustöitä Kiinassa valmistetuille osille. Äskettäin meille tuli akseleita, jotka olivat ylimittaisia. Muutaman sadasosamillimetrin hionta pinnasta maksoi suunnilleen saman verran kuin koko kappale valmistettuna Kiinassa, rahteineen ja raaka-aineineen. Vastaavia esimerkkejä on enemmänkin. Tämä kertoo jotain suomalaisesta kilpailukyvystä.

Juha Sipilän toimet hallitusta muodostettaessa ovat olleet esimerkillisiä. Sipilä yritti saada aikaiseksi yhteiskuntasopimuksen, joka olisi hieman vähentänyt työntekijöiden saavutettuja etuja ja olisi samalla lisännyt Suomen kilpailukykyä. Minua harmittaa, ettei sopimusta syntynyt. AY-johtajille on tärkeämpää pitää kiinni omista asemistaan kuin estää Suomen vajoaminen suohon.

Yritykseni kannalta on tietysti hyvä, että alihankinnan teettäminen Suomessa on kallista ja kankeata. Olen kuitenkin sataprosenttisen rehellinen kun sanon, että tekisin tuotantoa mieluummin Suomessa kuin Kiinassa.

MIKSI MINUSTA TULI YRITTÄJÄ – OSA 3

Olin ehkä 13-vuotias kun sain tietää, että lomilla saadaan myös palkkaa. Ihmettelin hieman. Mutta sitä vasta ihmettelin, että palkan lisäksi maksetaan puolet lisää lomaltapaluurahana. Se oli täysin käsittämätöntä.

Olin ehkä 18-vuotias kun sain tietää, että ylitöistä on maksettava puolet kovempaa tuntipalkkaa kuin ”normaalina työaikana” tehtävistä töistä. Muistan, että tämäkin tuntui kovin oudolta, koska ajattelin, ettei tuottavuus ylitöissä voi olla mitenkään suurempi.

Myöhemmin sain tietää, että ylitöille on säädetty maksimi määrä kuukauden aikana. Olin pölkyllä päähän lyöty, kun ymmärsin, että laki kieltää ylitöiden tekemisen vaikka työntekijä niitä haluaisi tehdä ja työnantajalla olisi tarvetta niitä teettää. Ihmettelin myös kovasti miksei tuotantolaitoksissa tehdä töitä viikonloppuisin, vaikka tehtaan tilauskirjat ovat täynnä ja toimitukset ovat myöhässä.

Jossain vaiheessa sain kuulla progressiivisesta verotuksesta. Kyllä taas ihmettelin. Jos maksat jo valmiiksi keskimääräistä enemmän veroja ja teet vielä vähän lisää töitä, niin maksat veroja entistä enemmän.

Olin parikymppinen opiskelija kun tapasin vanhan koulukaverini, joka oli ollut jo enemmän työelämässä mukana. Hän oli hiljattain menettänyt työpaikkansa, mutta kertoi iloisena, ettei mitään hätää. Hänelle jää työttömyyskorvausta käteen 80% siitä mitä jäi palkasta ja vapaa-aika on lisääntynyt 40 tuntia viikossa. Ihmettelin kovasti että mistä ne rahat oikein tulevat, jos mies ei tuota mitään.

Olin samoihin aikoihin kesätöissä julkisella sektorilla. Muistelen, että tyypillinen työaika oli tunnin luokkaa päivässä tai jopa vähemmänkin. Työpaikalla oli paljon jengiä, vaikka hommat olisi saatu tehtyä pienemmälläkin porukalla. Oli ihan normaalia, että muutamat duunarit juopottelivat työaikana.

Yrittäjänä olen vapaa työelämän outouksista. Saan maksaa itselleni palkkaa sen verran mitä yrityksen maksukyky sallii. Saan tehdä töitä silloin kun niitä on ja tehdä jotain muuta silloin kun töitä ei ole. Minulla ei ole aikeita kasvattaa yritystä palkkaamalla lisää työntekijöitä. Minulla ei ole työttömyysvakuutusta. Jos bisnekset loppuvat, ryhdyn tekemään jotain muuta tuottavaa.

VOIMATTOMUUDEN TUNNE

Kiinalaisten kanssa työskentely vaatii kärsivällisyyttä, mutta eipä se aina helppoa ole suomalaistenkaan kanssa. Kohtaan joka viikko tilanteita, joista en pidä.

Kotimainen asiakkaamme haluaa, että toimitukset pitää polkaista käyntiin nopeasti. Olemme toimittaneet mallisarjan, mutta emme saa asiakkaalta vahvistusta onko tuotteiden laatu kunnossa. Siitä huolimatta tavaraa pitäisi toimittaa jo isompi tuotantoerä. Haluaisin palvella asiakasta, mutta samalla haluaisin saada Kiinan tehtaalle varmuuden, että mallisarjan tuotteissa ei ole huomauttamista.

Vihdoin saamme asiakkaalta kuittauksen, että mallisarja on OK, joten lähetämme varsinaisen tuotantoerän. Noin viikon kuluttua toimituksesta asiakkaalta tulee lista mitä ongelmia ovat sittenkin löytäneet.

Dongguan 15.1.2015

Kun selvittelen asiaa Kiinassa tehtaalla, huomaan ettei tuotteen testausta ole tehty täsmälleen asiakkaan ohjeen mukaan. Saan vastauksen monine selityksineen. Varmaan John haluaa pelastaa myös oman nahkansa ja kääntää tehtaan insinöörin puheet minulle englanniksi ehkä hieman omaksi edukseen.

Kiinalainen ei yleensä myönnä ettei tiedä jotain asiaa. Hän mieluummin antaa vastauksen, jollaisen arvelee keskustelukumppanin haluavan. Joskus tiedän heti, että vastaus on epätosi. Usein luulen tietäväni, mutta sitten paljastuu, että olin väärässä. Nämä ovat kiusallisia tilanteita. Totuuden joustava tulkinta kuuluu kiinalaiseen perinteeseen. Tilanteen on parasta antaa ratketa antamalla vastapuolelle hieman tilaa, vaikka lujille ottaakin.

On aamupäivä ja haluaisin soittaa asiakkaalle tarkistaakseni pari asiaa. Kello on kuitenkin Suomessa vasta neljä aamuyöllä, joten en voi soittaa. Vieressä tehtaan insinööri odottaa vastausta ja Suomessa nukkuva asiakas odottaa toimitusta. Iskee voimattomuuden tunne.

Joskus alan väittelemään, vaikka lopulta on yhdentekevää kuka on oikeassa. Ainoastaan sillä on merkitystä, että homma saadaan hoidettua. Olen toistakymmentä vuotta yrittänyt oppia tämän, mutta siitä huolimatta joudun usein itseäni muistuttamaan.

Nielen siis hätävalheet ja ”väärin muistamiset” ja keskitymme ratkaisun etsimiseen. Tehtaan insinööri katoaa äkkiä ja ilmestyy puoli tuntia myöhemmin takaisin tehdassaliin. Insinöörillä on mukanaan laitteisto, jonka on juuri rakentanut ja joka vastaa täsmällisesti asiakkaan vaatimusta testijärjestelystä. Taas kerran totean, että tämäkin Kiinan matka on moninkertaisesti hintansa väärti.

Kyllä täällä maailmassa pärjää kun jaksaa sinnikkäästi vääntää. Ongelmat on parasta selvittää paikan päällä ja etsimällä ratkaisuja eikä syyllisiä. Hetkelliset voimattomuuden tunteet pitää selättää eikä aina tarvitse itse päästä sanomaan viimeistä sanaa.

MIKSI MINUSTA TULI YRITTÄJÄ – OSA 2

Luen hesaria takan ääressä. Katainen on ilmoittanut luopuvansa kotimaan politiikasta. Vierailen välillä twitterissä ja Safarissa. Eilen vastatuuleen fillarilla mökille. Kevään ensimmäinen ihmeellisen rentouttava puusauna. Järvi on vielä jäässä.

Sunnuntai 6.4.2014, Lohjansaaressa

Ei ahdista vaikka huomenna on maanantai. Korporaatiossa työviikon alku kivistäisi jo. Luen hesarista artikkelin ”Monelle suomalaiselle työssäkäynti on pelkkää kärsimystä” ja menneet palaavat mieleeni.

Case 1

Olin neljättä päivää töissä, kun toimitusjohtaja tuli sanomaan ”Ei millään pahalla, mutta meillä toimihenkilöillä on tapana pitää kravattia”. Olin toki pannut asian merkille, mutta en ollut seurannut esimerkkiä. Nuorena työkalusuunnittelijana pidin käytäntöä naurettavana ja olin vähemmän muodollisesti pukeutuneena saavuttanut luottamusta tuotannon puolella. Olin toki kiltti poika ja aloin kehotuksen jälkeen käyttää kravattia, mutta halveksin käytäntöä. Pidin yhteishengen kannalta haitallisena, että toimihenkilöt korottivat itsensä duunareiden yläpuolelle.

Case 2

Aamupalaverissa yrityksen toimitusjohtaja kirjoitti tuohtuneena piirtoheittimen kalvolle ”Päämäärä olemme Yritys Y:ssä töissä kartuttaaksemme omistajien varallisuutta”. Omistajajohtaja touhotti kravatti vinossa ja hiukset huonosti kammattuina. Saimme kuulla kunniamme ja tietää roolimme. Teksti tuli kalvolle sinisellä tussilla, huolimattomalla käsialalla ja kirjoitusvirheiden kera. Kun teksti oli valmis, tiesin, että tässä talossa en viipyisi pitkään. Otin kalvosta kopion ja pidän sitä edelleenkin työhuoneeni seinällä.

Case 3

Henkilöstöjohtaja oli saanut tietoonsa, että eräällä osastolla tapahtuu seksuaalista häirintää. Johtaja järjesti kokouksen ja vaati että häirinnän on loputtava. Johtajalla oli äimistyttävät perusteet vaatimukselleen: ”Miettikää miltä tämä näyttäisi jos asia vuotaisi lehdistölle”. Johtajaa ei kiinnostanut henkilöstön hyvinvointi pätkääkään, ainoastaan yrityksen imago ulkopuolisille.

Case 4

Olin suoriutunut hyvin hankintapäällikön tehtävistä, mutta menin jaksamiseni äärirajoilla. Olin saanut merkittäviä parannuksia aikaiseksi. Yritysjohto päätti palkinnoksi laajentaa vastuualuettani ilman kompensaatiota palkassa. Tämä oli viimeinen pisara ja tein irtisanomispäätöksen.

Politiikassa toiminta on jopa raadollisempaa kuin yrityselämässä ja ymmärrän Kataisen päätöksen täysin.

 

MIKSI MINUSTA TULI YRITTÄJÄ

Syyskuun ensimmäinen ja istun kesätauon jälkeen Finnairin siipien välissä matkalla Kiinaan. Hieman se taas tuntuu epätodelliselta, että eilen oli kesän viimeinen päivä ja ihan mukava sellainen, mutta huomenna kun astun koneesta Hong Kongissa, lämpöä on 15 astetta enemmän. No, onhan tuohon jo tottunut. Ensimmäisen työmatkani Kiinaan tein vuonna 1998 ja nyt mittarissa on lähemmäs sata Aasian reissua. Matkat olen tehnyt oman yrityksen nimissä vuodesta 2004 alkaen.

Tässä kirjoituksessa kerron miksi sain palkkatöistä tarpeekseni tehtyäni diplomi-insinöörin hommia 11 vuotta.

Ensinnäkin, eihän siinä ole mitään tolkkua, että porukka saa samaa palkkaa riippumatta siitä tuottaako firmalle tulosta vai turskaa. Tai tekeekö töitä tunnollisesti vai käyttääkö työajan omien asioidensa hoitamiseen. Tunnen tapauksen, jossa tuotekehitysinsinööri lopetti kellokortin leimaamisen kun mittari pyörähti ympäri. Siinä vaiheessa plussaa oli kertynyt enemmän kuin normaali puolen vuoden työmäärä. Ja tämä insinööri ei hoitele omia asioita työpaikalla. Mittarin ympäri pyöräyttäminen ei tuonut kiitoksia, kelvollisista ylityölisistä puhumattakaan ja miehen motivaatio oli tapettu. Normaalisti 50 tuotekehitysinsinöörin ryhmässä parhaiten palkattu kaveri ansaitsee 30 prosenttia enemmän kuin huonoiten palkattu, riippumatta paljonko tekee töitä ja mikä on työn tuottavuus. Kyllä prosenttiluku pitäisi olla pikemminkin 300.

Toiseksi, jarrumiesten toiminta on niin turhauttavaa ettei mitään määrää. Eihän se tietysti jarrumiesten vika ole, että ovat sellaisiksi syntyneet. Mutta miksi heitä pitää olla valittu päättäviin asemiin? Päätöksiä vaan kerta kaikkiaan pitää osata ja uskaltaa tehdä.

Kolmanneksi, vapaus alkoi houkutella niin paljon, että tulotason mahdollinen heikkeneminenkin alkoi tuntua hyväksyttävältä riskiltä. Olihan asuntolaina melkein maksettu ja enemmän kuin lainan loppuosaa vastaava määrä rahaa oli osakkeissa ja rahastoissa.

Olin vakavammin makustellut yrittäjyyttä mielessäni kuukauden pari. Istuessamme vaimon kanssa perjantai-iltaa parvekkeella kysyin, että mitäs sanoisit jos perustaisin oman yrityksen. Vaimo sanoi, että eipä siinä mitään, perusta pois vaan. Dollarinkuvat alkoivat vilistää silmissä ja ryhdyin välittömästi hankkimaan tietoa Porscheista ja Ferrareista. Päätin, että irtisanon itseni kolmen viikon päästä jos ajatus tuntuu vielä siinä vaiheessa hyvältä. Ja tuntuihan se.

Kun olin tehnyt irtisanomisilmoituksen esimiehelleni, tunne oli kuin olisin vapautunut vankilasta. Ei vanha työpaikka huono ollut, olinhan viihtynyt siellä yli puolet siihenastisesta työurastani ja olin saanut olla mukana hyvinkin mielenkiintoisissa hankkeissa. Omilleen heittäytymisen tunne oli kuitenkin jotain suurenmoista; Yrittäjänä tulen olemaan vapaa korporaatiosta, enää ei tarvitse ryhtyä hankkeisiin jotka eivät tunnu järkeviltä, enää ei tarvitse istua turhissa palavereissa. Enää ei tarvitse lähteä aamuruuhkaan pää tukossa kaikista hankkeista, joihin matriisiorganisaatio odottaa raportointia.

Nyt syyskuussa 2012 olen pilvien yläpuolella, matkustajat katsovat elokuvia tai yrittävät nukkua. Takavasemmalta kuuluu keskustelua jonka volyymia ovat korottaneet päihdyttävät juomat. Yleensä äänekäs puhe on suomea tai ruotsia, mutta nyt puhutaan Kimi Räikkösestä ja Mika Häkkisestä viroksi. Minulla on sylissä iPad, jolla kirjoitan samalla kun kuuntelen Spotifyta offline-modessa. Hienoa on tekniikka kun insinöörit ja visionäärit ovat uskaltaneet tehdä päätöksiä ja kehittää tuotteita, jotka muuttavat ihmisen elämää. Tässä istuu insinööri, joka on muuttanut vain omaa elämäänsä, mutta hyvä niinkin (vaikka urheiluauto on edelleen hankkimatta).