Avainsana-arkisto: Global Sourcing Finland

KIINALAINEN HUIJARI – OSA 0.1

Nukuin pätkittäin pari tuntia. Heräsin kolmelta ja olen pyörinyt sängyssä sen jälkeen. Aamu sarastaa mökillä, mutta olotila on kaukana lomailusta. Tutkimme eilen Hannan kanssa Billin kuitteja ja tiedän tulleeni huijatuksi. Mahdotonta nukkua tässä tilanteessa.

9. elokuuta 2007, Lohjansaaressa klo 4:55

Nousen ylös, vaikka ajatus toimii kankeasti. Turha maata kun ei kuitenkaan saa unta enää. Painan Fujitsun virtapainiketta ja menen ulos katselemaan tyyntä järveä. Windowsin käynnistyessä olisi aikaa kuunnella lintujen laulua ja rentoutua, mutta nyt ei pysty. Vedän narisevan oven perässäni kiinni ja istun PC:n ääreen.

Lähetän Billille tekstiviestin ja pyydän häntä tulemaan onlineen, jotta voimme keskustella chattaamalla.

– Olen katsellut kuittejasi

– Niin?

– Matkalaskusi mukaan olet ollut Hopoin tehtaalla kesäkuun seitsemäs

– Tietysti, koska olin silloin Hopoin tehtaalla

– Bussilippusi on kyllä leimattu Dongguanissa eikä lähelläkään Hopoin tehdasta

– Bussilippuni on leimattu juuri siellä missä pitääkin päästäkseen Hopoin tehtaalle

– Hopoin tehdas on 150 km Dongguanista ja sinne ei pääse Dongguanin busseilla. Miksi bussikuitit ovat Dongguanista, jos olet ollut Jiangmenissa?

– En minä voi tietää tarkalleen mistä bussikuiteista puhut

– Kulukorvauslaskusi mukaan olet ostanut laatikollisen tulostuspaperia, mutta siitä ei ole kuittia

– Kuitti on varmaan unohtunut johonkin. Toimitan sen sinulle ensi kerralla

– Mihin tarvitset tulostuspaperia, kun tulostat kuitenkin kaiken kierrätyspaperille, jota saat kavereiltasi?

– Ei minulla ole aina kierrätyspaperia käytettävissäni

– Ostitko todellakin laatikollisen tulostuspaperia?

– Tetenkin, tarvitsen tulostuspaperia, jotta voin tehdä työni

– Ottaisitko paperikasasta valokuvan?

– En voi

– Mikset voi?

– Kamera on epäkunnossa

– Taasko? vastahan se oli korjattavana 2 kuukautta

– Siinä on taas vikaa

– Ottaisitko kuvan kännykälläsi?

– Ei onnistu

– Miksei?

– En todellakaan lähde kauppaan nyt kuvaamaan papereita

– Ei sinun kauppaan tarvitse lähteä. Otat vaan valokuvan paperikasasta jonka väität ostaneesi

– Laatikko ei ole minulla kotona

– Missä se on

– Laatikko on kaverillani

– Miksei se ole sinulla? Sinähän sitä tulostinta käytät

– Kyllä, mutta lainasin paperia kaverilleni

– Koko laatikon?

– Kyllä, mutta saan sen huomenna takaisin. Voin sitten ottaa sinulle valokuvan

Keskustelu jatkuu kolme tuntia. Kuitit ovat täynnä epämääräisyyksiä. Taksikuititteja, ravintolakuitteja ja PC:n korjauskuitteja on kirjoitettu samasta kuittivihkosta. Junakuitteja on nidottu yhteen siten, että päivämäärät tai reitit jäävät piiloon. Kuittien syynääminen olisi pitänyt aloittaa heti ensimmäisestä kulukorvauslaskusta puoli vuotta sitten, mutta olen ollut liian kiireinen. Päällisin puolin kuitit ovat näyttäneet aidoilta.

– Olet laskuttanut kulukorvauksia yli todellisten kulujen

– Kuinka voit väittää niin?

– Kaikille laskuttamillesi kuluille ei löydy kuitteja, kulukorvauslaskun loppusumma on suurempi kuin kulut yhteensä, osa kuiteista on väärennettyjä

– On oikein, että olet tarkka mutta ei tarvitse olla vainoharhainen

– Aineisto on kiistatonta. On päivänselvää, että olet laskuttanut yli todellisten kulujen

– Sinä olet pomo ja sanot mitä haluat. Et kuitenkaan usko mitään mitä minä sanon

– Jos haluat pitää työpaikkasi, temppuilun pitää loppua välittömästi

– Sinä sanot niin

Kello on kahdeksan ja alan väsyneenä juomaan aamukahvia.

KIINALAINEN HUIJARI – OSA 4

John istuu pelkääjän paikalla ja minä takapenkillä. Mr Ou on Johnin järjestämä uusi autokuski. Sain neuvoteltua perushinnaksi 380 Yuania. Billin järjestämälle kuskille maksoimme 520 Yuania päivältä. Mr Oun hinta tuntuu halvalta, koska edellisen kuljettajan hinta oli tiukka.

Keskiviikko, 16.7.2008, Kiinassa

On Johnin kolmas työviikko, mutta hän hoiteli asioita jo kesäkuussa. John kertoo, että Hubein provinssista kotoisin olevia kutsutaan yhdeksänpäisiksi linnuiksi. Tarkoittaa, että haluavat elää vapaina kuin linnut ja samanaikaisesti keskustelevat yhdeksään eri suuntaan omaa etua ajaakseen. Jos olisin tämän tiennyt, Bill olisi jäänyt palkkaamatta.

Jään ajattelemaan yhdeksänpäistä lintua. En varmaan ymmärrä tarkalleen mitä se tarkoittaa, mutta ilmaisu tuntuu hienolta. Tuntuu hyvältä kuulla Johnilta tällainen vertaus. Tuntuu siltä, että nyt minulla on kaveri Kiinassa. Tuskinpa John olisi kertonut maanmiehistään tällaista vertausta, ellei häntä nolostuttaisi Billin tempaukset. John voi ikäänkuin laajemmin puhdistaa kiinalaisten mainetta kertomalla vallalla olevan käsityksen hubeilaisista.

Saavumme Jiehein tehtaalle kahden tunnin ajomatkan jälkeen. John esittäytyy tehtaan omistajalle, Mr Tangille. Hetki kiinalaista hölötystä teekupposten ääressä ja sitten asiaan. Kysyn mikä on sisällä olevan tilauksemme aikataulu. John kääntää Tangin vastauksen minulle: Tuotantoa ei ole vielä aloitettu, koska GSF ei ole maksanut ennakkomaksua. Sanon, että mehän maksoimme ennakkomaksun jo kaksi viikkoa sitten. Mr Tang vastaa, etteivät he ole saaneet mitään ennakkomaksua.

Nyt kylmää selkärangassa. Mr Tang vastasi sähköpostiviestiini kun olimme maksaneet ennakkomaksun ja sanoi, että he aloittavat tuotannon välittömästi. Tajuan jotakin, jonka hyväksymistä vastaan mieleni taistelee hetken. Päässäni jyskyttää Billin sanonta ”Internet is the most powerful tool in the world”. Tosiasia on vaan pakko hyväksyä: Olen maksanut ennakkomaksun Billin antamalle tilille.

Kysyn vielä Tangilta varmuuden vuoksi onko hän saanut minulta sähköpostiviestejä viimeisen puolen vuoden aikana. Ei ole saanut, vaikka olen lähettänyt kymmeniä ja saanut jokaiseen vastauksen Mr Tangilta. Asia selvä, sain puoli vuotta sitten Tangilta meilin, jossa hän ilmoitti uuden sähköpostiosoitteensa. Meili olikin tullut Billiltä Mr Tangin nimissä ja siitä alkaen olen keskustellut Billin kanssa, vaikka olen luullut keskustelevani Mr Tangin kanssa. Yhtäkkiä on päivänselvää miksi tehdasvierailut eivät ole viime aikoina sopineet Jieheille.

Mr Tang kimpaantuu. Ensinnäkin, on anteeksiantamatonta, että pikkunilkki on esiintynyt Mr Tangina, menestyvänä liikemiehenä. Toiseksi, Mr Tang kokee menettävänsä kasvonsa, koska joutuu selvittelemään maanmiehensä järjestämiä sotkuja ulkomaalaiselle. Itse koen välitöntä helpotusta: Mr Tang on minun puolella ja raivoissaan Billille.

Mr Tang on iso mies. Hyvät suhteet paikallisviranomaisiin ja poliisiin, voimaa ja vaikutusvaltaa. Tang tarttuu puhelimeen ja huutaa Billin maanrakoon. Vihdoinkin Bill on nöyrää poikaa. Bill ei ole saanut rahoja ja nyt hän puhuu totta. Ennakkomaksu on jumissa Billin kaverin tilillä, koska yksityishenkilö ei voi vastaanottaa rajoituksetta tilisiirtoja ulkomaalaisilta firmoilta. Bill ei saa rahoja, mutta rahojen palauttaminenkaan ei ole yksinkertaista. Pelkään rahojen puolesta, mutta Tang rauhoittelee, että kyllä rahat saadaan takaisin.

29.7.2008, Lohjansaaressa

Olen nukkunut paremmin kuin pitkiin aikoihin. Terasilla nautitun aamiaisen jälkeen tarkistan pankkitilin saldon. Ilokseni huomaan, että Billin huijaamat rahat ovat palautuneet firman tilille. Tuotanto Jieheillä etenee kuten pitääkin. Tänään on hyvä päivä.

KIINALAINEN HUIJARI – OSA 3

Päätös: En tapaa Billiä enää koskaan jos mitenkään mahdollista. Pakkasin laukkuni sunnuntaina heti kun tulin takaisin huoneeseen kadulta ja sitten check-out. Alennus huoneesta koska viivyin vain kolme tuntia? Kauhea kälätys kiinaksi ja lasku täydellä hinnalla.

Tiistai, 3.6.2008, Kiinassa

Uudessa hotellissa on parempi. Ohjeistan respalle, että tietojani ei saa antaa, jos joku kyselee. Osaisiko Bill sittenkin tänne? Hotelli on sama, jossa minulla oli aikaisemmin tapana yöpyä. Järki sanoo, että ei, mutta nyt ei pelata pelkällä järjellä.

Rekrytointikonsultti oli tehnyt esivalinnan ja haastattelin tänään neljä loppusuoralle päässyttä. Minkä takia juuri neljä. Nelostahan pitää aina välttää. Olisiko kuoleman numeron voima vähenemässä tai sitten piikki länsimaalaiselle. Haastattelut Shenzhenin Shangri-Lan aulabaarissa ja kandidaatit sisään puolentoista tunnin välein. Kaksi oli vaan täytteenä, mutta kaksi oli hyviä.

Molemmilla hyvillä oli puolensa. Mark oli leppoisan oloinen, miellyttävä ja puhui erinomaista englantia. Johnin englannista sai hädintuskin selvää. Hikoili kaljuuntuvalla otsallaan ja testissä tekemästään teknisestä piirustuksesta ei saanut mitään selvää. Valintapäätös kuitenkin tekniskaupallisen osaamisen perusteella. John osasi hinnoitella meidän tuotteet heti oikein kun taas Mark oli pahasti pielessä. Päätös aulabaarissa: otamme Johnin ja sopimus kirjoitetaan tällä viikolla. Epäluulo kaikkia kiinalaisia kohtaan edelleen sataprosenttinen, mutta bisneksen on pakko jatkua. Nyt kaikki peliin.

Haastattelujen jälkeen seison toista tuntia hotellin edessä kuumassa. Autokuski oli ilmeisesti saanut välikeikan eikä oikein käsitystä kauanko se kestää. Pari kertaa menin hetkeksi vilvoittelemaan sisälle mutta tulin nopeasti takaisin ulos. Shangri-Lan edessä ei ole parkkitilaa ja kyytiin pitää nousta kun auto on kohdalla.

Matka Shenzhenistä takaisin Dongguanin hotelliin kesti reilun tunnin ja sinä aikana ei hikoiltu. Mikä ihmeen vimma näillä on pitää auton ilmastointi aina täysillä. Pyysin matkan aikana elekielisesti kaksi kertaa ilmastointia pienemmälle ja sitä myös säädettiin, mutta koko ajan vaan kylmä. Jatkossa aina pitkähihainen mukana vaikka ulkona on 30 astetta lämmintä.

Kello lähestyy kahdeksaa kun palaan kotihotellille. Konsultin mielestä Shenzhenin Shangri-La oli ainoa oikea paikka, vaikka työnantaja ja kandidaatit ovat Dongguanista. Tähän voi olla vain kolme vaihtoehtoista syytä: 1) Se on hienoa, että ollaan Shangri-Lassa 2) Se on hienoa että ollaan Shangri-Lassa 3) Konsultilla on soppari Shangri-Lan kanssa.

Taas Fujitsu käynnistyy laiskasti ja rouske käy pitkään ennen kuin Outlook on  ladannut meilit. Asiakkaan lähettämä meili on otsikoitu pahaenteisesti. Arvaan jo viestiä klikatessani mitä on tapahtunut: Bill on paljastanut luottamuksellista tietoa. Eihän tuollaista voi tehdä! Sodanjulistus. Laitanko kovan kovaa vastaan ja narautan Billin verottajalle? Veronkierrostahan maksimissa kuolemanrangaistus. Tai uhkaisinko edes narauttamisella? Saisinko kiinalaisen vastuuseen teoistaan Kiinassa? En. Kuinka siis vastata sodanjulistukseen? Onko hyökkäys sittenkään paras puolustus. Ei aina.

Nyt alan elää kuin Billiä ei olisikaan eikä enää ikinä elonmerkkejä ketaleelle. Pelkään, että kylmää vettä tulee lisää niskaan mutta ehkä se alkaa epäillä itseään, jos ei saa pihaustakaan palautetta.

KIINALAINEN HUIJARI – OSA 2

Käytävältä kuuluu ryminää. Joku jyskyttää viereisen huoneen ovea ja huutaa kiinaksi. Kuulen toisen miehen vastaavan nopeasti mutta matalammalla äänellä. Bill ei tullut yksin ja käteni hikoavat.

Sunnuntai, 1.6.2008, Kiinassa.

En kelpuuttanut ensimmäistä huonetta, jota minulle tarjottiin. Muuttunut huoneen numero ei ole päivittynyt respan tietoihin, joten Bill kavereineen on väärällä ovella. Olen siis ainakin hetken turvassa ja voin tiirata ovisilmästä minkä näköisen liigan kanssa Bill on liikkeellä. En näe viereisen huoneen edustalle ja oven hakkaaminen jatkuu. Nyt Bill huutaa englanniksi – Markku, open the door – Markku, open the door!

Vaihtoehdot: Mitään järkevää ei tule mieleen. Respa? Ei mitään hyötyä, koska siellä kuitenkin vastaa umpikiinalainen tyttö. Äkkiä joku kiinalainen tuttava paikalle? Ei onnistu, koska en osaisi antaa hotellin koordinaatteja. Kukaan muu kuin Bill ei tiedä minun olevan tässä hotellissa. Sitä paitsi, eihän minulla ole aavistustakaan mikä hotellin nimi on kiinaksi. Onkohan niillä jotain aseistusta mukana? Voiko Bill vihata minua niin paljon, että olisi piittaamatta seuraamuksista? Nyt olen todella yksin.

Olen sullonut kirjekuoreen rahaa sen verran mitä olen kuskille velkaa edelliseltä matkalta. Lisäksi tämänaamuisen lentokenttäkyydin arviohinta. Aina ennen maksoin kuskin palkkion Billin tilille ja Bill maksoi kuskille. Enää en tee niin. Olen varma, että Bill pitäisi rahat itsellään ja valehtelisi kuskille, ettei ole saanut Markulta mitään. Minulla ei olisi mahdollisuuksia argumentoida, koska yhteistä kieltä kuskin kanssa ei ole. Katselen kirjekuorta pöydällä ja huomaan ajattelevani, että mahdollinen rahojen menettäminen olisi pikkujuttu muiden vaihtoehtojen rinnalla. Laitan kuitenkin kirjekuoren pois näkyviltä.

Olen tänään vaihtanut meilejä Billin kanssa viisi kertaa. Bill vaatii, että minun pitää ensin maksaa hänelle toukokuun palkka ja sitten hän palauttaa firmalle kuuluvan omaisuuden. Itse vaadin täsmälleen päinvastaista. Kirjoitin lopulta meiliinkin, että pidä sitten firman romut, mutta siinä tapauksessa jätän toukokuun palkan maksamatta.

Naapurin oven hakkaaminen loppuu ja näen vihdoinkin hahmoja käytävällä. Billin kanssa on vain yksi henkilö ja hän on kuskimme. Tämä on huojentava tieto. Tunnen oloni rauhallisemmaksi ja avaan oven.

En pyydä kiinalaisia huoneeseeni vaan menemme ulos. Bill on raivona ja ohikulkijoiden silmät pyöristyvät. Vaatii toukokuun palkkaa ja kuskille kuuluvia rahoja käteisenä. Bill viittoo suurieleisesti kohti autoa ja kuljettajaa. Tämä on Billin tapa esittää hyvää poikaa, joka aina pitää kaverinsa puolta. Annan kirjekuoren suoraan kuskille, joka hymyilee varovasti. Kuski tietää kuorta avaamatta saaneensa tällä kertaa enemmän kuin normaalisti.

Bill on tullut hotellille ilman tavaroita, jotka pyysin palauttamaan. Sen sijaan vaatii minulta kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Palaverilla ei ole edellytyksiä jatkua, siinä kaikki. Minun ei tarvitse perustella tälle miehelle enää mitään. Bill vaahtoaa viimeiset solvaukset ja sitten menevät takaisin autoon. Bill paiskaa raivoissaan oven kiinni. Minulla on ilkeä tunne, että kaikkea ei ole vielä nähty.

 

KIINALAINEN HUIJARI – OSA 1

Maanantai, 26.5.2008, Suomessa.

Ensimmäiset väärinkäytökset tulivat ilmi viime vuoden elokuussa ja Billin kikkaaminen on jatkunut koko talven. Nukun rauhattomasti ja herään joka aamu neljältä. Jos antaisin Billin jatkaa, olisin pian itse mennyttä. Viimeinen pisara tipahti juuri äsken, kun Billiltä tuli sähköpostiviesti että hän aloittaa kesälomansa tänään, ilman mitään ennakkopuheita, ja kaiken lisäksi kiireellisessä projektitilanteessa. Uskomattoman röyhkeä pieni pirulainen. Kuinka sillä voi olla pokkaa ja kuinka hän voi kuvitella olevansa kuolematon. Mutta nyt saa Billin leikit loppua.

Olen vasta palannut edelliseltä Kiinan matkalta Suomeen, mutta nyt on pakko lähteä uudestaan. Billiltä pitää ottaa firman tietokone pois ja tilanne pitää käydä kertomassa tehtaille. Korvaavaa henkilöä ei ole tiedossa, mutta se asia saa luvan järjestyä; Bill lähtee NYT. Kaikki muu on toisarvoista. En ole luottanut Billiin enää elokuun jälkeen. Nytkin Bill sanoi lomansa syyksi että hänen ystävänsä isä on kuollut äkillisesti. En enää noteeraa selityksiä, koska tiedän niiden kaikkien olevan keksittyjä. En pysty keskittymään mihinkään ennen kuin tuo kiusankappale on pois.

Sunnuntai, 1.6.2008, Kiinassa.

Saavun Guangzhoun kentälle ja vastassa on autonkuljettaja, yhtä hyväntuulisena kuin aina. Aurinko nousee kirkkaana ja kuumotus tuntuu vielä aamusta mukavalta. Kuljettaja ei tiedä, että tänään on Billin viimeinen työpäivä. Kuljettaja on Billin järjestämä ja kuljettajan palkkiot ovat nousseet säännöllisesti. Bill ottaa varmasti itselleen osan kuljettajankin palkkioista. Tämä matka kentältä hotelliin tulee olemaan viimeinen, josta Bill nappaa osuutensa.

Saavumme hotellille ja kirjaudun sisään. Vastaanottovirkailija puhuu tosikiinalaisella aksentilla, totta kai, mutta kuitenkin ymmärrettävää englantia. Kiinan muutosnopeus on uskomaton, vuosi sitten hotellissa kukaan ei puhunut sanaakaan englantia. Pikkolo tuo laukkuni huoneeseen, kaivan läppärin esille, painan virtapainiketta ja Fujitsu alkaa käynnistämään laittoman raskasta Windowsia. Vaikka koneen käynnistyminen kestää minuutteja, en malta mennä lennon jäljiltä suihkuun. Nyt on vain mielessä, että nettiyhteys on avattava välittömästi, jotta voin lähettää Billille irtisanomiskirjeen.

Hong Kongissa asuva ystäväni ja Kiinan tuntija Jari Vepsäläinen on taannoin opastanut, että kiinalaisen irtisanominen on syytä hoitaa silkkihansikkain. Varmasti Jarin neuvoissa on perää, mutta kaiken sen jälkeen mitä Bill on minulle järjestänyt, silkkihansikkain käsittely on mahdoton ajatus. Kuinka voisin olla ystävällinen ihmiselle, joka on viilannut minua linssiin ties kuinka monta kertaa.

Kirje on lyhyt. Irtisanomisen syyksi olen listannut sopimuksen kohdat, joita hän on rikkonut. Lopuksi pyydän palauttamaan Billin hallussa olevan yrityksen omaisuuden hotelliini klo 15 mennessä. Painan send-nappulaa ja tehtävä on suoritettu. Olo on huojentunut ja nyt voi mennä suihkuun.

MIKSI MINUSTA TULI YRITTÄJÄ

Syyskuun ensimmäinen ja istun kesätauon jälkeen Finnairin siipien välissä matkalla Kiinaan. Hieman se taas tuntuu epätodelliselta, että eilen oli kesän viimeinen päivä ja ihan mukava sellainen, mutta huomenna kun astun koneesta Hong Kongissa, lämpöä on 15 astetta enemmän. No, onhan tuohon jo tottunut. Ensimmäisen työmatkani Kiinaan tein vuonna 1998 ja nyt mittarissa on lähemmäs sata Aasian reissua. Matkat olen tehnyt oman yrityksen nimissä vuodesta 2004 alkaen.

Tässä kirjoituksessa kerron miksi sain palkkatöistä tarpeekseni tehtyäni diplomi-insinöörin hommia 11 vuotta.

Ensinnäkin, eihän siinä ole mitään tolkkua, että porukka saa samaa palkkaa riippumatta siitä tuottaako firmalle tulosta vai turskaa. Tai tekeekö töitä tunnollisesti vai käyttääkö työajan omien asioidensa hoitamiseen. Tunnen tapauksen, jossa tuotekehitysinsinööri lopetti kellokortin leimaamisen kun mittari pyörähti ympäri. Siinä vaiheessa plussaa oli kertynyt enemmän kuin normaali puolen vuoden työmäärä. Ja tämä insinööri ei hoitele omia asioita työpaikalla. Mittarin ympäri pyöräyttäminen ei tuonut kiitoksia, kelvollisista ylityölisistä puhumattakaan ja miehen motivaatio oli tapettu. Normaalisti 50 tuotekehitysinsinöörin ryhmässä parhaiten palkattu kaveri ansaitsee 30 prosenttia enemmän kuin huonoiten palkattu, riippumatta paljonko tekee töitä ja mikä on työn tuottavuus. Kyllä prosenttiluku pitäisi olla pikemminkin 300.

Toiseksi, jarrumiesten toiminta on niin turhauttavaa ettei mitään määrää. Eihän se tietysti jarrumiesten vika ole, että ovat sellaisiksi syntyneet. Mutta miksi heitä pitää olla valittu päättäviin asemiin? Päätöksiä vaan kerta kaikkiaan pitää osata ja uskaltaa tehdä.

Kolmanneksi, vapaus alkoi houkutella niin paljon, että tulotason mahdollinen heikkeneminenkin alkoi tuntua hyväksyttävältä riskiltä. Olihan asuntolaina melkein maksettu ja enemmän kuin lainan loppuosaa vastaava määrä rahaa oli osakkeissa ja rahastoissa.

Olin vakavammin makustellut yrittäjyyttä mielessäni kuukauden pari. Istuessamme vaimon kanssa perjantai-iltaa parvekkeella kysyin, että mitäs sanoisit jos perustaisin oman yrityksen. Vaimo sanoi, että eipä siinä mitään, perusta pois vaan. Dollarinkuvat alkoivat vilistää silmissä ja ryhdyin välittömästi hankkimaan tietoa Porscheista ja Ferrareista. Päätin, että irtisanon itseni kolmen viikon päästä jos ajatus tuntuu vielä siinä vaiheessa hyvältä. Ja tuntuihan se.

Kun olin tehnyt irtisanomisilmoituksen esimiehelleni, tunne oli kuin olisin vapautunut vankilasta. Ei vanha työpaikka huono ollut, olinhan viihtynyt siellä yli puolet siihenastisesta työurastani ja olin saanut olla mukana hyvinkin mielenkiintoisissa hankkeissa. Omilleen heittäytymisen tunne oli kuitenkin jotain suurenmoista; Yrittäjänä tulen olemaan vapaa korporaatiosta, enää ei tarvitse ryhtyä hankkeisiin jotka eivät tunnu järkeviltä, enää ei tarvitse istua turhissa palavereissa. Enää ei tarvitse lähteä aamuruuhkaan pää tukossa kaikista hankkeista, joihin matriisiorganisaatio odottaa raportointia.

Nyt syyskuussa 2012 olen pilvien yläpuolella, matkustajat katsovat elokuvia tai yrittävät nukkua. Takavasemmalta kuuluu keskustelua jonka volyymia ovat korottaneet päihdyttävät juomat. Yleensä äänekäs puhe on suomea tai ruotsia, mutta nyt puhutaan Kimi Räikkösestä ja Mika Häkkisestä viroksi. Minulla on sylissä iPad, jolla kirjoitan samalla kun kuuntelen Spotifyta offline-modessa. Hienoa on tekniikka kun insinöörit ja visionäärit ovat uskaltaneet tehdä päätöksiä ja kehittää tuotteita, jotka muuttavat ihmisen elämää. Tässä istuu insinööri, joka on muuttanut vain omaa elämäänsä, mutta hyvä niinkin (vaikka urheiluauto on edelleen hankkimatta).